Valtuutettu Yamaha-huolto - liikkuvasti!

Valtuutettu Yamaha-huolto - liikkuvasti!

Keskikesällä useimmat veneet ovat jo vesillä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että huoltopuolella olisi aikaa tuijottaa seinään. Usein ei tarvitse vilkaistakaan korjaamon seiniä, kun venehuollot hoidetaan siinä missä veneetkin ovat: rannoilla ja satamissa eri puolilla Kemiönsaarta ja sen ympäristöä.

Kemiönsaaren Venekeskus tarjoaa ainoana Kemiönsaarella valtuutettua Yamaha-huoltoa. Liikkuvan venehuollon ansiosta Yamahan moottoreita huoltaa asiansa tuntevat huoltomiehemme, eikä veneen omistaja tarvitse lähteä liikkeelle pidemmälle kuin lähimpään satamaan.

Siinä vene nostetaan trailerille, öljyt vaihdetaan, liikkuvat osat voidellaan, mahdolliset pienet korjaukset suoritetaan ja vene on valmis jatkamaan matkansa. Näin hoituu esimerkiksi ensimmäinen 20 ajotunnin jälkeinen huolto, joka näin kauniina kesänä saattaa tulla veneen ostajalle nopeastikin eteen. Sekä tietenkin sen jälkeiset huollot.

Yamaha-huoltopisteen oikeaoppisesti huoltama Yamaha-moottori on hoidettu parhaimmalla mahdollisella tavalla ja kulkee sen takia paremmin ja pidempään. Tämä näkyykin konkreettisesti siinä, että Yamaha-huollossa huolletuilla Yamaha-moottoreilla on viiden vuoden takuu. Muualla huolletun moottorin takuuaika on kolme vuotta.

Meille on tärkeää tarjota paitsi laadukkaita moottoreita, myös paras mahdollinen huolto – joustavasti, siinä missä asiakkaamme liikkuvat!

 

Edellinen artikkeli Koeajot Kasnäsissa 19.-20.7
Seuraava Venekeskus on kiinni juhannuksena